Olen yllättänyt itseni tänä viikonloppuna monta kertaa.

Perjantaina yllätin itseni purkamasta Kellokukka-huivia. Vaikka eihän mun pitänyt. Huivi taas yllätti minut sillä, että siinäpä EI OLLUTKAAN VIRHETTÄ! Olin vaan "tulkinnut" taas sitä ohjetta väärästä kohtaa, onneksi en heti purkanut, vaan jätin odottamaan parempaa hetkeä. Että on neulottu sitäkin muuutama rivi.

Perjantaina yllätin itseni myös kaupassa, kävin Iisalmessa hakemassa amis-lastin ja ENKÄ KÄYNYT LANKAKAUPASSA! Vaikka kävin melkein likellä sitä. Autollinen 15-18 -vuotiaita ei ole paras lankakauppatunnelman kohottajaseurue. Onnistuin myös eksymään siellä. Ikinä, ikinä en ole eksynyt missään kaupungissa tätä ennen. Mutta autolla on paljon hankalampi suunnistaa kuin jalan, jos tämä puolustus sallitaan. Illalla yllätin itseni jämäkällä vesikuurilla, vaikka useampi henkilö soitteli illan mittaan ja houkutteli terassin suuntaan...

Lauantaina yllätyimme siitä, että pääsimme AJOISSA MATKAAN lastenohjelmista ja torilla käymisestä huolimatta. Torilla oli markkinat kovassa menossa, lapset pyörittivät onnen pyörää, makkaraa ostettiin ja lakritsia, lapset hyppivät pomppulinnassa ja isi näki missit. Teini osti itselleen t-paidan, jossa luki sattuvasti "kävelevä katastrofi", huolimatta meidän ehdotuksia "isin tyttö" ja "äitiinsä tullut". Hulina oli äkkiä nähty ja koettu. Talon basisti kieltäytyi lähtemästä matkaan. Paljon iloa meille ei tosin ollut ajoissa lähdöstä, kun Ylivieskassa käännyimme väärästä liikenneympyrästä ja kävimme sitten vahingossa Sievissä. Mutta ehdimme silti kirkkoon ajoissa. Sitten LUPASIN AJAA KOTIIN. Mies oli kaatua ällistyksestä selälleen. Sukulaiset yllättivät puolestaan sillä, että vihkiäisten alkaessa kahdelta, vasta puoli kahdeksan aikaan illalla alkoivat ensimmäiset utelut "millonkas te sitten..." Jotkut ne vaan sitten jaksaa...
Viimeinen yllätys on tietysti se, ettei mulla ollutkaan kaameeta kapulaa tänä aamuna.

Sunnuntai on vasta aluillaan, millaisia yllätyksiä on luvassa tälle päivää, kuka tietää?