Nyt kun uusillä silmillä ; ) lukee tuota edellistä postausta, tulee kieltämättä mieleen, että olen halunnut elvistellä valmistuneilla töillä. Näin ei suinkaan ollut tarkoitus, vaan todellakin naureskelin itselleni, että mistä tahansa pussukasta täällä saattaa putkahtaa keskeneräinen työ esiin. Kaikki ei ole aina omiani, vaan olen saanut äidiltä ns. delegaatioita, jotka sitten ehkä jonain päivänä periytyvät omille lapsilleni...

Eilen vietimme isänpäivää perinteiseen tapaan, ensin kotona ja sitten minun vanhempien luona. Miehen isä kävi edellisenä viikonloppuna meillä itse, joten hän sai lahjansa etukäteen. Appipuolikkaan lahjat toimitamme myöhemmin, ja Suomen posti saa lahjoa isoisän. Sukat pääsivät siis nykyisille omistajilleen.

Ja kännykästä asiaa. Nyt kun melkein suurimmalla osalla Suomen kansaa on kännykkä, ihmiset olettavat, että kaikki ovat saavutettavissa 24/7. Siis minkä ihmeen takia? Eilenkin näin kaksi tapausta, että autoilevat ihmiset lyövät yhtäkkiä jarrut pohjaan ja ajavat tien sivuun muusta liikenteestä piittaamatta, kun taikakapine alkaa tuuttaamaan Säkkijärven polkkaa. Kenelläkään ei luulisi olevan niin kiire vastaamaan, etteikö muka voisi ajaa lähimmälle levikkeelle/liittymään. Ja jos se kapistus herkeää soimasta, kun noudatat liikennesääntöjä, niin jäähän se numero näyttöön, että soita takaisin! Minä itse olen harrastanut valikoivaa puhelimeen vastaamista jo vuosikaudet. En ota sitä mukaan vessaan.(En myöskään hyökkää sieltä housut nilkoissa, jos sattuu pirahtamaan, niinkuin eräät tuntemani ihmiset.) En vastaa, jos laitan ruokaa. En vastaa yöllä, jollei asiasta ole erikseen sovittu. En vastaa, jos tv:stä tulee suosikkiohjelmani ja tiedän, ettei soittajalta ole kukaan läheinen kuollut vastikään. Monesti pyydän jotain lapsista vastaamaan ja sanomaan, että soittavat sopivan ajan kuluttua uudelleen. Suosittelen muillekin.